tiistai 6. kesäkuuta 2017

Ekat purjehdukset

Fiilistelyä merellä, hieman kylmää vielä mutta ei menoa haittaa :) uusi rullalaite toimii myös hyvin.





sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kevätvalmisteluja

Kauden ensimmäinen postaus sisältää pienen tiivistelmän tämän kevään vesillelaskua edeltävistä töistä, blogia ei saatu kirjoitettua hommien edetessä. Kelit olivat aika vaihtelevat, välillä paistoi aurinko ihan mukavastikin, mutta säännöllisesti satoi lunta, vettä, rakeita ja jotain siltä väliltä. Haasteena oli monen tarvittavan ainepurkin vaatimus + 5 asteen lämpötilasta. Vene on ollut nyt vesillä vajaa pari viikkoa, ja kaikenlaista pikkulaitettavaa keksii lähestulkoon rajattomasti. Kai se on osa tätä harrastusta?


Kölissä oli muutama kohta, jossa ruostetta oli havaittavissa. Rapsuteltiin ruosteet pois ja laitettiin uudet primerit päälle. Tässäkin paikkakorjaukseen Hempelin Light Primer Spray toimii aika näppärästi. Sen jälkeen tiedossa oli koko veneen pesu. 



Kylkien käsittelyyn käytettiin tällä kertaan Hempelin tuotteita. Uutena tuttavuutena hiontatahna, jolla sai tosiaan aivan uutta hehkua vanhaan pintaan. Käsittely on suht yksinkertainen, joskin käsityönä hangattuna ei veneen tarvitse olla yhtään isompi. Perään käytettiin vielä kiillokevahana Hempelin Custom Marine Polishia, ja lopuksi Wax Teccel- vahaa viimeistelyyn, Hyvältä näyttää vanhakin vene :)

Pohjaan laitettiin uudet maalit, tässä käytettiin Blakesin puolikovaa Antifouling-maalia.


Vene laskettu vesille, kohti laituripaikkaa!


Kannen yläpuolisille sileille osille tehtiin vielä samat käsittelyt kuin kyljille. Istumalaatikko sai myös hienon valkean hehkun, kun kaikki vanhat tahrat hangattiin pois.



Kauden suurimpana uutuutena löytyy upouusi rullagenua! Laitteiston ja purjeen toimitti Neb Sails Oy, joka tuli myös asentamaan laitteen. Asennus sujui hyvin ja laitteisto vaikuttaa istuvan Avanceen oikein kivasti. Tätä täytyy päästä kokeilemaan, varmaankin ihan oman postauksen arvoisesti.